Monday, September 25, 2006

Akaraka!

Terve!

Viikonloppuna oli perinteisen Yong-Go jeon aika! Eli turnajainen Korean Universitya vastaan. Me sinisissä, ne punaisissa. Kannustuslaulut lähtevät suoraan sydämestä. Eli Akaraka! Cheering, eli tanssikuviot ja hurrauslaulut kuuluu olennaisena osana tapahtumaan. Laulamista harjoiteltiin monasti koulun omalla Amfiteatterilla. Yhteishenki koulussa oli jotain mihin en ole vielä törmännyt! Ekana päiväna ohjelmassa Baseball(voitto), Jääkiekko(voitto), Koripallo(tappio). Hauskaa oli havaita, että kovaääniset orkesterit jatkoivat pauhaamista pelien ajan ja osalla korealaista ei tuntunut olevan mitään hajua pelien tapahtumista kannustamisen viedessä kaiken huomion. Seuraavassa kuvia tapahtumista:






Toisena päivänä ohjelmassa oli Rugby(tappio) ja Jalkapallo. Edellisen päivän juhlien jälkeen nukuin hieman pommiin, mutta ehdin Rugbyn toiselle puoliajalle. Koska turpaan tuli, ladattiin kaikki odotuksen jalkapallon varaan. Ja eipä olisi turnajaisia hienommin voinut päättää. Vikan minuutin 1-1 tasoitusmaali aiheuttu infernaalisen juhlan sinikatsomossa. Yleisö juoksi kentälle ja tanssi jatkui tuntikaupalla pelin jälkeen! Ohessa kuvia toiselta päivältä:









Upeata meininkiä kaikkineen! Stadionilta jatkettiin Sinchoniin juhlimaan. Siellä tavan mukaisesti liikuttiin kymmenien ihmisten junamuodostelmissa jetkalenkkatyylin. Ravintolan kohdalla stop - Raikuva cheering tuotti kerta toisensa jälkeen ilmaista alkoholia, ruokaa, jäätelö jne! Cheering jatkui omalla kohdalla aamu viiteen asti. Nyt en enään saa kannatuslauluja mielestä pois millään.

Hehei kävijämäärä ylitti 1000 maagisen rajapyykin! Seuraavaksi 10K!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home